UKK

Mikä on JDC-akatemia?
Kansainvälinen junioridartsin kehitysohjelma, jonka kautta nuorilla on mahdollisuus edetä aina MM-kilpailuihin asti. Suomen akatemian neljä parasta junioria pääsevät edustamaan Suomea JDC:n MM-kisoihin! Akatemian juniorit saavat viikottain 90-120 minuutin valmennuksen, jota koordinoi JDC Academy Englannista käsin yhteistyökumppaneidensa Winmaun ja Red Dragonin kanssa.

Kausi
JDC Finlandin kausi kestää joulukuun alusta marraskuun loppuun. Kausi huipentuu MM-kilpailuihin Gibraltarilla.

Kauden rakenne
Kauden aikana järjestetään 11 suurempaa rankingtapahtumaa, joiden avulla nuoret keräävät pisteitä Suomen Order of Merit -listalle. Lisäksi jokaisella akatemialaisella on mahdollisuus kerätä OoM-pisteitä viikottaisesta tapahtumasta. Viikottaisia tapahtumia järjestetään useassa eri kaupungissa ympäri Suomen. Arkipisteitä jaetaan kuuden kahdeksan viikon jakson muodossa, yhteensä 48 viikon aikana vuodessa.

Hinta
Osallistumismaksu akatemiaan on 250 euroa.

Sisältö
Kausimaksu sisältää kaikkien rankingtapahtumien ja viikkorankingpisteiden maksut, GoDartsPro-lisenssin, viikottaisen valmennuksen, oikeuden osallistua JDC Academyn kansainvälisiin tapahtumiin, mahdollisuuden karsia paikasta JDC:n MM-kilpailuihin. Lisäksi jokainen akatemialainen saa lahjakortin Winmaun/Red Dragon kauppaan, Winmaun/Red Dragonin heittopaidan, dartstarvikkeita ja alennuksia sekä lahjakortteja JDC Finlandin yhteistyökumppaneiden luokse.

Jokaisella suomalaisella dartskerholla ja junioriorganisaatiolla on mahdollisuus saada lisenssi viikottaisen tapahtuman vetämiseen.

Vaatimukset
Vastuullinen henkilö tai vastuulliset henkilöt pyörittämään toimintaa. Kaikkien alle kahdeksantoistavuotiaiden kanssa työskentelevien on osoitettava siihen vaadittava rikosrekisteriote lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) mukaisesti.
Virallisen koulutuksen suorittaminen. Koulutus kestää noin kuusi tuntia.
Sitoutuminen JDC Academyn arvoihin.

Hinta
150 € / yhdistys
Huom! Kolme eniten junioreiden viikkorankingpisteitä jakanutta yhdistystä saa vuosimaksunsa takaisin

Hyöty
Mahdollisuuden liittää omat juniorinsa JDC Finlandin akatemiaan
Oikeuden jakaa pisteitä viikkotreeneistä
Pääsyn JDC:n analyysityökaluihin ja treeniohjelmiin
Varustetukea ja näkyvyyttä
Mahdollisuuden kasvattaa junioritoimintaa

Kiinnostaisiko järjestää JDC-karsintaosakilpailu?
Kerhoilla on mahdollisuus järjestää JDC Finlandin karsintaosakilpailuja. Näiden osalta lisätietoa saat sähköpostitse osoitteesta info@jdcfinland.fi

JDC Finland hankkii varoja toimintansa pyörittämiseksi viikko- ja kuukausikisojen kautta, vuosittaisen suuremman kisan muodossa ja markkinointinäkyvyyttä myymällä. Vuonna 2026 päätapahtuma varainhankintaan on laivaristeily. Risteilyn lippuja voi ostaa JDC Finlandin verkkokaupasta.
Lisäksi olemme halukkaita tekemään yhteistyökumppannuuksia kaikkien junioritoiminnan kanssa yhteiset arvot jakavien tahojen kanssa.
JDC Finlandin toimintaa voi tukea myös hankkimalla kannatustarran tai ostamalla stipendejä junioreille, joille osallistuminen saattaisi muuten olla haaste. Stipendin voi osoittaa suoraan nimellä yksittäiselle pelaajalle tai yleisesti kaikkien juniorien tueksi.