JDC Academy Finland ja Huittisten keila- ja pelihalli ovat solmineet yhteistyösopimuksen seuraaviksi kolmeksi vuodeksi kotiareenan suhteen. Jatkossa akatemian keskus sijaitsee Huittisissa.
Akatemian ja Keiliksen yhteistyö kattaa niin nuorten harjoittelun kuin useampien kilpailujen järjestämisen. Jatkossa vähintään kuusi kaikkiaan yhdestätoista JDC:n MM-kisoihin keskittyvistä karsintakilpailuista heitetään Huittisissa. Samalla kertaa heitetään myös aikuisille suunnattu tasoituskilpailu. Tasoituskilpailussa on monien muiden palkintojen lisäksi aina pääpalkintona osallistuminen majoituksineen Tuplaykkösen pääkilpailuun. Vuonna 2026 tuo kilpailu on dartsristeily.
Akatemia järjestää Keiliksessä muuttuvia viikkokisoja joka toinen viikko. Nämä kisat on tarkoitettu kaikille heittäjille, ei ainoastaan akatemialaisille. Lisäksi Keiliksellä on joka toinen viikko lähivalmennusta akatemialaisille.
Keiliksen yrittäjä Henri Jylhä toteaa:
”Aina kun pääsen tekemään lasten ja nuorten kanssa jotain urheiluun liittyvää, niin käytän tilaisuuden satakymmenprosenttisesti. Monessa erilaisessa jutussa on tultu oltua mukana, mutta tämä saattaa olla suurempaa ja hienompaa kuin aiemmat projektini yrittäjänä. Olihan se agendakin heti alusta saakka luoda Huittisista Suomen dartspääkaupunki!”
”Haluaisin nähdä tämän lajin määrätietoisena eteenpäin viemisenä. Lasten ja nuorten parista on helpointa kehittää toiminnan juuria” kertoo puolestaan Keiliksen toiminnanjohtaja Anna Korpisaari.
”Ensimmäistä kertaa Keilikselle tullessani totesin, että nämä tilat tarvitsevat arvoistansa junioritoimintaa. Kun sitten Henkalle asiasta vinkkasin, niin aika nopeasti oltiin samaa mieltä” veistelee JDC Academy Finlandin perustaja Mikko Seppälä.
